kasinohai primal megaways

Primal Megaways Arvostelu

Kokonaisarvosana
  • Megaways-ominaisuus
  • Mittavat erikoisominaisuudet
  • Voittoja tulee harvemmin
Pelaa peliä Unibetillä!

Nimensä mukaisesti pelissä päästään ihmiskunnan alkujuurille aikaan, jolloin mammutit asuttivat vielä maata lumen ja jääpeitteen lisäksi. Pelin esihistoriallinen teema on varsin hyvin toteutettu, ja kokonaisuuden takana oleva Blueprint Gaming on pelivalmistajana melko innovatiivinen. Se näkyy myös tämän pelin toteutuksessa. Pelaaja pääsee pelaamisen ohessa todelliselle matkalle menneisyyteen sarvikuonojen, mammuttien ja sapelihammastiikerien kanssa. Jääkauden teema on nähty aikaisemminkin, mutta silti peli on viihdearvoltaan varsin hyvällä tasolla. Pelissä on mukana muutama jännittävä toiminto, jotka onnistuvat nostamaan pelin edukseen muiden samanlaisten pelien parissa. Pelissä on mukana yhteensä kuusi rullaa. Mielenkiintoisena lisänä on, että Megaways-ominaisuuden ansiosta rivien määrä vaihtelee, ja niitä voi tulla esille eri määrä pelin kuluessa. Megaways-pelit ovat olleet suosiossa viime aikoina, sillä ne voivat tuoda pelaajalle kerralla vähän suurempia voittoja.

  • Palautusprosentti
  • Pelivalmistaja
  • Volatiliteetti
  • Suurin voitto
  • Type
  • 96,76%
  • Blueprint Gaming
  • High
  • 50000
  • Video slots
  • Kelat
  • Voittolinjat
  • Automaattipeli
  • Progressiivinen jackpot
  • 6
  • 46,656

Primal Megaways Bonuspeli

Primal Megaways pelissä ollaan selvästi panostettu pelin erikoistoimintoihin. Etenkin scatterit tuovat pelaajalle bonuksia – saadessaan vähintään kolme scatter-symbolia, jotka ovat tässä tapauksessa mammutteja, saa pelaaja osakseen 10 ilmaiskierrosta. Periaatteessa näitä ilmaiskierroksia on mahdollisuus saada lisää jopa rajaton määrä, sillä niitä tulee lisää sitä mukaan, kun rullille ilmestyy lisää bonussymboleja.

primal megaways kasinohai arvostelu

Erityisyys

Pelissä on mukana erikoisia ominaisuuksia, jotka tekevät pelistä mielenkiintoisen ja palkitsevan. Ilmaiskierroksiin on liitetty niin sanottu Replay Guarantee toiminto. Kuten yllä mainittiin tässä kohtaa pelaajalla on mahdollisuus saada jopa todella huikea määrä ilmaiskierroksia. Lisäksi tämä ominaisuus mahdollistaa oman panoksensa voittamisen 10-kertaisena. Tätä ominaisuutta ei näe ihan jokaisessa kolikkopelissä, joten siinä mielessä se tekee tästä pelistä erikoisen. Yhdessä Megaways-toiminnon kanssa peli on yllättävän monimutkainen, mikä on monen kasinopelaajan mieleen, sillä se tuo pelaamiseen mukavasti mausteita, eikä tylsää varmasti tule.

primal mehaways esittely kasinohai

Voittomahdollisuudet

Megaways-ominaisuuden ansiosta myös voittojen tekeminen on varsin mielenkiintoista. Pelistä löytyy jopa 46 656 voittomahdollisuutta. Myös palautusprosentti on kohdallaan. 96,76 prosenttia takaa pelaajalle melkoisen mukavat mahdollisuudet tehdä voittoja. Lisäksi kyseessä on todellinen higrollereiden peli, sillä panoksen voi asettaa 20 sentin ja 150 euron välille. Pelissä on siis mahdollista tehdä jopa tuhansien eurojen voittoja. Lisäksi Megaways-ominaisuus mahdollistaa suurempien voittojen tekemisen kerralla, vaikka voittoja saattaisi tulla määrällisesti vähemmän. Tämä on etenkin highrollerien mieleen, jotka ovat etenkin isojen voittojen perässä.

Kokonaisarvosana

Kokonaisuudessaan kyseessä on todella mielenkiintoinen ja monipuolinen peli. Vaikka sen teema ei olekaan mitenkään uniikkia tavaraa, pelin erikoisominaisuudet kuitenkin lyövät laudalta monen vastaavan pelin markkinoilla. Sekä Megaways että Replay Guarantee -ominaisuus tekevät pelistä todella pelaamisen arvoisen. Harvoin kolikkopeleissä nähdään tällaista anteliaisuutta. Kaikkiaan kyseessä on aika innovatiivinen peli, vaikka muutoin peli on aika peruskauraa.

Pelaa peliä Unibetillä!

Primal Megaways ulkoasu

Pelin ulkoasu on laadukkaasti ja pelin teemaan sopivasti toteutettu. Tunnelmat ovat varsin hämärät, mikä sopii hyvin esihistorialliseen mammuttien aikaan. Pelissä on mukana monenlaisia petoja. Muutoin synkkää taustaa on valaisemassa kuu. Peli keskittyy siis ehdottomasti hämärän aikaan. Rullille tulevat symbolit ovat kaikki villielämiä: sarvikuonoja, sepelihammastiikereitä ja villejä mammutteja syöksyhampaineen. Todellinen alkukantainen teema siis, pelin nimen mukaisesti. Ihmisistä näkyy kuitenkin jälkiä esimerkiksi luolien seinillä näkyvistä seinämaalauksista. Kaikkiaan grafiikat ovat varsin laadukkaita ja niissä on sarjakuvamaisia piirteitä. Myös pelin äänimaailma sopii hyvin peli kulkuun. Se on aika dramaattista, mutta vähempää ei tällaiselta peliltä voisi edes odottaa. Mukana on monia jännittäviä ääniä, kuten mammuttien ääniä.

Pelaaminen ja ominaisuudet

Tämän pelin parissa ei todellakaan tule tylsää, sillä erilaisia toimintoja on runsaasti. Kuuden rullan ohella symboleita on pelissä mukana paljon, ja niiden määrä vaihtelee kullakin kierroksella. Tämä on yksi Megaways-pelin erikoisuuksista. Tätä toimintoa on lainattu Primal Megaways-peliin Big Time Gamingiltä, joiden peleissä nähdään tämä sama toiminto. Näiden loistavien ominaisuuksien lisäksi kyseessä on korkean varianssin peli, mikä tarkoittaa sitä, että pelissä voi saada todella muhkeita voittoja, mutta niiden nappaaminen voi viedä hieman aikaa. Kärsivällisyys kuitenkin usein palkitaan, sillä voittosummat ovat varsin mukavan kokoisia. Peli saattaa joskus vaikuttaa hieman monimutkaiselta, mutta siihen pääsee kuitenkin nopeasti mukaan. Laiskimmat pelaajat voivat laittaa automaatti pelaamisen suoraan päälle. Sen voi saada pyörimään 10-100 pyöräytyksen verran. Sen aikana on mahdollisuus tehdä voitto jos toinenkin. Lisäksi pelaaja voi asettaa panoksen ja tappiorajoituksen hallitakseen omaa pelikassaansa.

Esimerkiksi videoslots.com tarjoaa mahdollisuuden kokeille pelin ilmaista demoversiota. Varsinaista rahaa ei tässä pelissä ole mukana, mutta pelaaja pääsee kuitenkin monipuolisesti kokeilemaan pelin eri ominaisuuksia, ja maistamaan miltä oikeiden voittojen tekeminen saattaisi tuntua. Muutoin pelissä on käytössä kaikki samat ominaisuudet. Tämän pelin kohdalla kyseessä on kuitenkin sen verran jännittävä tapaus, että aika moni päätyy melko nopeasti pelaamaan peliä ihan oikean rahan kanssa.

facts avatar
Encyclopedia

Tiesitkö, että… On 1000-kertaa todennäköisempää hukkua kuin joutua hain hyökkäyksen kohteeksi.

Primal Megaways mobiilissa

Peli rullaa loistavasti myös mobiilissa, ja sen ominaisuudet ovat itseasiassa todella jännittäviä. Teknisesti peli on korkealla tasolla myös mobiiliversiona, eikä sen toimintaan liity mitään ongelmia. Jos siis suosit mobiilipelaamista, kannattaa ehdottomasti kokeilla tämän pelin mobiiliversiota – sillä on pelaajalle paljon tarjottavaa.

Kirjoittaja Jussi Lehtelä

Minulla on merkonomin tutkinto, mutta todellinen kiinnostukseni on jo pitkään sijainnut kasinoiden pöytäpelien strategioissa. Uskon vakaasti, että tuntemalla eri pelistrategiat voimme auttaa onnen puolellemme! 15 vuoden kokemuk... Lue lisää kirjoittajasta

KasinoHai » Peliarvostelut » Primal Megaways
Viimeksi päivitetty: 21 helmikuun, 2023